|
-- Hakukoe --
Hakukoe
Hakukoirien historia ulottuu 1800-luvulle asti. Tuolloin St.
Bemhardinkoiria käytettiin Alpeilla lumeen hautautuneiden
etsimiseen. Vähän ennen ensimmäistä maailmansotaa saksalainen
sotilas Konrad Most kehitti etsintätaitoja kouluttamalla
poliisi- ja lääkintäkoiria. Ensimmäisen maailmansodan puhjetessa
1914 ilmeni suuri tarve lääkintäkoirista, jotka osasivat etsiä
taisteluissa haavoittuneita. Ne koulutusmenetelmät, jotka Most
tuolloin kehitti, ovat vieläkin osittain käytössä hakukoiran
koulutuksessa.
Suomeen hakukoe tuli 1970-luvun alussa. Kilpailijoita ja
harrastajia oli vain kourallinen, mutta 1990 luvulla lajista on
tullut suosittu ja kautta maan levinnyt koelaji.
Hakukoe koostuu kahdesta osasta: esine-etsinnästä ja
henkilöhausta. Esine-etsinnässä koiran tulee viiden minuutin
aikana löytää 1-luokassa yksi, 2-luokassa kaksi ja 3-luokassa
kolme ihmiselle kuuluvaa esinettä 50x50 metrin suuruiselta
maa-alueelta. Henkilöhaussa koira etsii määrätyn kokoiselta
alueelta sinne piiloutuneita ihmisiä, ns. maalimiehiä.
Henkilöhakualueen koko kasvaa kilpailuluokittain. 1-luokassa
alue on kooltaan 100m x 100m ja etsintäaika 10 minuuttia.
2-luokassa alue on 100m x 200 m ja etsintäaikaa on 15 minuuttia
ja 3-luokassa alue on 100m x 300m ja etsintäaikaa on 20
minuuttia. Etulinjan keskeltä lähtee ns. keskilinja, joka kulkee
alueen läpi takarajan keskelle. Koiran ohjaaja kulkee
keskilinjaa pitkin ja lähettää koiran etsimään maalimiehiä
vuoroin oikealta ja vuoroin vasemmalta puolelta. Tuomari kulkee
ohjaajan perässä keskilinjalla ja arvostelee koiran suorituksen.
Koiran pitää risteillä etsintäalue kauttaaltaan ja ilmaista
löytämänsä maalimiehet ohjaajalle joko haukkumalla tai tuomalla
ohjaajalle rullan merkiksi löytyneestä maalimiehestä.
Haun harjoittelu vaatii useamman henkilön yhteistyötä ja
kannattaa ottaa yhteyttä paikkakunnan koirakerhoon pätevän
ohjaajan ja harjoitteluryhmän löytämiseksi. Harjoittelu tempaa
mukaansa: Koiran on opeteltava pitämään vieraista ihmisistä. Sen
pitää liikkua rohkeasti ja omatoimisesti vaikeakulkuisessa ja
sankassakin metsässä. Sen tulee olla ohjattavissa pitkänkin
matkan päästä. Jos ilmaisutavaksi valitaan haukkuminen, koiran
on pysyttävä maalimiehen luona ja haukuttava kunnes ohjaaja
saapuu paikalle. Jos ilmaisutavaksi valitaan rullailmaisu,
koiran on otettava kaulapannassa roikkuva rulla suuhunsa
maalimiehen löydyttyä ja palattava ohjaajan l uo rulla suussa.
Ohjaaja kytkee koiran näyttöliinaan, ja käskystä kytketty koira
vie ohjaajan maalimiehen luo. Koko harjoittelu perustuu siihen,
että koiralle kehitetään erittäin suuri motivaatio vieraiden
ihmisten etsimiseen. Tämä saavutetaan palkitsemalla koira
pienestäkin oikeasta toiminnasta.
Hakukoiran kouluttaminen on hauskaa ja kiintoisaa. Sen lisäksi,
että koira saa mielekästä fyysistä ja psyykkistä toimintaa ja
ohjaajan kunto ja terveys paranevat, harjoittelusta on hyötyä
myös yhteiskunnalle. Koiraa voidaan käyttää eksyneiden
etsimiseen menestyksekkäästi alueella, jossa on jo liikkunut
paljon ihmisiä. Ne opetetaan etsimään ilmavainun avulla, jolloin
ne eivät häiriinny tallatusta alueesta. Oikein motivoitu
hakukoira etsii nopeasti ja varmasti sille osoitetun alueen.
Koiran taitojen ja hyvän hajuaistin ansiosta kivenkolosta tai
tuuhean kuusen kätköistä suojaa hakenut eksynyt ei jää
löytymättä.
Saattaapa käydä niin, että olet jossain kaukana korvessa marjoja
poimimassa. Autolle palattuasi huomaat, että avaimet ovat
pudonneet taskustasi. Tiedät suunnilleen paikan, johon avaimet
ovat pudonneet. Ei muuta kun koira esine-etsintä tehtävään ja
pian ovat kadonneet avaimet käsissäsi.
Suomessa hakukoiraa käytetään hyötykoirana esim. huume-,
pelastus-, malminetsintä- ja lahokoirina. Niinpä 1800-luvun
Alppien St Bemhardinkoirien ja tämän päivän tullin huumekoirien
välillä on kuin onkin suhteellisen suora historiallinen yhteys.
Tiedustelut: Anssi Korpi-Kyyny p.
040-596 5100
|